Siirry pääsisältöön
Kansalaisvaikuttamisfoorumi
virtual world banner
Virtuaalimaailmoja käsittelevä eurooppalainen kansalaispaneeli

Kansalaisosallistumisen uusi vaihe

Laying the groundwork for concrete action

23 suositusta oikeudenmukaisista ja ihmiskeskeisistä virtuaalimaailmoista EU:ssa

Komissio valmistelee parhaillaan uutta aloitetta virtuaalimaailmoista. Aloitteessa esitetään EU:n visio, joka on eurooppalaisten digitaalisten oikeuksien ja periaatteiden mukainen. Tulevassa aloitteessa keskitytään vastaamaan yhteiskunnallisiin haasteisiin, edistämään innovointia yrityksissä sekä pohjustamaan Web 4.0 -teknologiaan siirtymistä.

Kansalaispaneelin lisäksi komissio on käynnistänyt kannanottopyynnön, jonka avulla kansalaiset ja sidosryhmät voivat esittää näkemyksiään aiheesta. Kannanottoja voi tehdä 3.5.2023 asti.

Suositukset kokonaisuudessaan ovat tämän sivun asiakirjaosiossa.

Minkälaisten näkemysten, periaatteiden ja toimien olisi ohjattava käyttäjien tarpeita vastaavien ja oikeudenmukaisten virtuaalimaailmojen kehittämistä?

Mitä voimme odottaa paneelilta?

Paneelin odotetaan esittävän sen jäsenten kokemuksiin ja toiveisiin perustuvia suuntaviivoja ja periaatteita virtuaalimaailmojen kehittämiseen EU:ssa. Käytännössä tämä tarkoittaa Euroopan komissiolle osoitettuja suosituksia, jotka otetaan huomioon aihetta koskevassa aloitteessa.

Aikataulu

Virtuaalimaailmoja käsittelevät paneeli-istunnot järjestetään helmi–huhtikuussa 2023.

  1. 24.–26.2.2023
    Istunto 1 – Bryssel

    Ensimmäisessä istunnossa osallistujat muodostivat yhteisen näkemyksen siitä, millaisia käyttäjien tarpeita vastaavien ja oikeudenmukaisten virtuaalimaailmojen tulisi olla.

    Istunnon yhteenveto on tämän sivun asiakirjaosiossa.

    Tallenteet:  24.2.2023   |  26.2.2023

  2. 10.–12.3.2023
    Istunto 2 – verkossa

    Toisessa istunnossa osallistujat kartoittivat arvoja ja periaatteita, joiden olisi ohjattava virtuaalimaailmojen kehittämistä, sekä keskustelivat niistä ja niiden tärkeysjärjestyksestä. Lisäksi osallistujat alkoivat pohtia, millaisiin käytännön toimiin eri aloilla olisi ryhdyttävä näiden periaatteiden toteuttamiseksi.

    Tarkka ohjelma on tämän sivun asiakirjaosiossa.

    Tallenteet:  10.3.2023   |  13.3.2023

  3. 21.–23.4.2023
    Päätösistunto – Bryssel

    Päätösistunnossa toimitettiin keskustelujen päätelmät ja paneelin suositukset Euroopan komissiolle. Lopulliset suositukset ovat tämän sivun asiakirjaosiossa.

    Tallenteet:

Digitaalisia oikeuksia ja periaatteita koskevan eurooppalaisen julistuksen allekirjoittaminen kuvastaa yhteistä tavoitettamme eli digitalisaatiota, joka asettaa ihmiset etusijalle. Julistuksessamme esitetyt oikeudet taataan kaikille EU:ssa sekä verkossa että verkon ulkopuolella. Julistukseen kirjatut digitaaliset periaatteet ohjaavat meitä kaikkia uusia aloitteita koskevassa työssämme.

Ursula von der Leyen, Euroopan komission puheenjohtaja