Joka viides vuosi, yönä ennen kuin tapaamme aukiolla, makaan hereillä. Ehkä se johtuu tulipalosta tai hiljaisuudesta. Aamunkoittoon mennessä olen pakannut vanhan kiveni, saman, jonka kerran laitoin ympyrään vuosia sitten, kun minut kutsuttiin kantamaan vastuuta. Polku kerääntyville tuulille korkean ruohon ja puiden juurien läpi; Lapset juoksevat edessämme, paljain jaloin ja nauraen, vanhimpien ohi kävellen hitaasti. Keskellä, raivauksessa, tuhka peittää edellisen syklin hiilet, joita pitää vanha kuparikulho. Tämä on tärkeä hetki yhteiskunnallemme: on kollektiivinen tauko katsoa taaksepäin ja nimetä, mitä on vietävä eteenpäin. Hiilet syötetään pihkaan liotetulla männyllä, ja liekit tarttuvat vähitellen ja palaavat hitaasti elävänä. Myöhemmin kokoonnumme jälleen; Kuten aina, ympyröissä. Kansalaispiirit pohtivat, mitä olemme nähneet viime vuosina, mitä maaperä kertoo meille ja mitä on mukautettava. Vanhimmat, jotka tekevät päätöksiä yhteiskunnan hyväksi normaaleina aikoina, esittävät kysymyksiä kansalaispiireille ensi viikolla, ja he istuvat keskuudessamme. Kun uusi sykli alkaa, uudet taloudenhoitajat kuuntelevat ja auttavat ymmärtämään, mitä kuullaan. Luulen, että he saattavat puhua ilmastomuutoksista, joihin meidän on valmistauduttava, siemenistä, joita istutamme ensi kaudella, tai uudesta sopimuksesta vesioikeuksista. Jotkut asiat voivat muuttua. Jotkut saattavat palata. Mutta toistaiseksi tuli palaa, eikä kukaan ole yksin. Näin aloitamme alusta.