HER:n ja autismin vapaaehtoisryhmän yhtenä perustajana, sosiaaliantropologina ja kolmen lapsen äitinä – mukaan lukien 10-vuotias, ei-puhuva autistinen tytär – kuvittelen Euroopan, joka aidosti omaksuu monimuotoisuuden paitsi politiikkana myös jokapäiväisenä käytäntönä. Monimuotoisuus ei ole hallittava ongelma. Olipa monimuotoisuus peräisin iästä, sukupuolesta, alkuperästä, vammaisuudesta tai terveydentilasta, sitä olisi pidettävä myönteisenä ja otettava huomioon kaikilla elämän osa-alueilla. Vammaisuus on yksi ihmiskokemuksen monista ilmenemismuodoista. Lähes joka neljännellä ihmisellä EU:ssa on jonkinlainen vamma, joten yhteiskunnallinen osallisuus ei ole marginaalinen kysymys – se on demokratian kannalta keskeinen. Kannatan voimakkaasti sellaisen EU:n laajuisen henkilökohtaisen avun järjestelmän perustamista, joka perustuu autonomiaan, valintaan ja ihmisarvoon. Se on merkityksellinen askel kohti yksilöiden mahdollisuuksia elää täysipainoisesti ja itsenäisesti. Samoin eettisellä, osallistavalla teknologialla on valtava potentiaali parantaa viestintää, saavutettavuutta ja jokapäiväistä elämää kaikille kyvyille ja kaikille sukupolville. Empatian ohjaamana teknologiasta tulee tehokas taajuuskorjain. Eurooppalaisina meidän on myös varmistettava, että toimielimemme puhuvat selkeää ja osallistavaa kieltä, jotta kaikki kansalaiset voivat ymmärtää, osallistua ja tulla kuulluiksi. Empatiasta on tultava olennainen osa poliittista vuoropuhelua demokraattisena välttämättömyytenä. Tänään muotoilemamme politiikat määrittelevät huomisen solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden. Eurooppa kaikille ei ole unelma. Se on vastuu.