Kuvittelen tulevaisuuden, jossa sukupolvet tukevat toisiaan, eivät kilpaile resursseista. Vanhuksia ei enää pidettäisi taloudellisena taakkana, eikä nuoria enää pidettäisi vastuuttomina. Ympäristö hyötyisi tavanomaisista vihreistä teknologioista, kaupungeista, joissa on integroituja viheralueita ja uusiutuvaa energiaa. Saasteesta tulisi historiaa ja ilmastonmuutos vakiintuisi konkreettisilla toimilla. Koulutukseen osallistuisivat aktiivisesti kaikki sukupolvet: Nuoret oppisivat iäkkäiltä perinteiset ammatit, joista jälkimmäinen käynnistetään digitaalisessa maailmassa. Tieto välittyy kaksisuuntaisesti. Nykyinen kapitalismi, joka perustuu äärettömään kasvuun planeetalla, jolla on rajalliset resurssit, vaatii muutosta degrowthin kautta. Menestystä mitattaisiin onnellisuudella, ekosysteemien terveydellä ja sosiaalisella yhteenkuuluvuudella, ei pelkästään BKT:llä. Työviikkoja lyhennettäisiin, kulutus tulisi tietoiseksi, tuotteet kestäisivät ja korjattaisiin, talous siirtyisi oikosulkujen kautta. Sosiaalijärjestelmät toimisivat vastavuoroisuuden pohjalta: Nuoret investoivat vanhuksiin tietäen, että heitä tuetaan vuorollaan. Iäkkäät ihmiset osallistuisivat vapaaehtoistyöhön ja kokemusten välittämiseen. Muutos olisi asteittainen ja oikeudenmukainen, ja se muuttaisi saastuttavien teollisuudenalojen työntekijöitä ja varmistaisi, ettei siitä tule pelkästään rikkaiden maiden etuoikeutta.