Sukupolvien välinen solidaarisuus on tehokkainta perheessä, joka on edelleen tärkein huollettavien lasten, nuorten aikuisten ja hoitoa tarvitsevien vanhusten tukija. Perhepolitiikka on näin ollen avainasemassa tämän ongelman ratkaisemisessa. Toiseksi sukupolvien välisessä oikeudenmukaisuudessa on kyse siitä, miten taloudelliset resurssit ja päätöksentekovalta jaetaan eri ikäryhmille, mutta myös siitä, miten yksilöt voivat edistää oikeudenmukaista ja ikätasapainoista hyvinvointivaltion mallia. Esimerkiksi myöhäisempi eläkkeelle siirtyminen ja/tai joustavat työjärjestelyt vanhemmalla iällä voisivat auttaa vähentämään eläkejärjestelmiin kohdistuvaa taloudellista rasitetta. Jotta tämä olisi oikeudenmukaista, siinä olisi kuitenkin otettava huomioon yksilöiden kyky työskennellä pidempään esimerkiksi terveydentilastaan, perhetilanteestaan, koulutuksestaan, elinikäisen oppimisen mahdollisuuksistaan ja työmarkkinoille pääsystään riippuen. Sekä perhe- että työmarkkinapolitiikassa olisi otettava huomioon, että perheemme ovat yhä monimuotoisempia sosiodemografisten ominaisuuksien, kuten iän, terveyden, perheen kokoonpanon, koulutuksen tai etnisen alkuperän, suhteen. Tämä vaikuttaa eri alueiden ja paikkojen eri perheiden kykyyn sopeutua työmarkkinoille tai uusiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen. Sukupolvien välinen vuoropuhelu, jossa otetaan huomioon kaikenikäisten ihmisten edut, kokemukset ja näkökulmat, on olennaisen tärkeää sen varmistamiseksi, ettei yhtäkään sukupolvea jätetä jälkeen.