Useimmat, elleivät kaikki, sukupolvet, jotka ovat jääneet eläkkeelle viimeisten 50 vuoden aikana hyvinvointivaltioissa, ovat tehneet sen voitolla: he maksoivat vähemmän sosiaaliturvamaksuja kuin saivat eläke-etuuksia/-eläkkeitä. Aiemmat sukupolvet kompensoivat tämän epäsuoralla maksulla: niiden hedelmällisyysluku oli suurempi kuin sukupolvenvaihdosluku (2,1). Hyvinvointivaltioidemme pyramidijärjestelmää on hitaasti heikennetty liian korkeilla eläkkeillä. Tämä oli mahdollista tuottavuuden kasvun ja massiivisen julkisen velan kasautumisen kautta. Molemmat keinot tuntuvat nyt paljon vaikeammilta: Eurooppa on jo haudattu kestämättömiin määriin sekä julkista että yksityistä velkaa, ja sen taloudellinen suorituskyky on ollut jatkuvasti heikko. Vastauksia, joita meidän on ehkä löydettävä näihin ongelmiin, ovat: - Vähennetään kaikkia vaurauden luomisen esteitä. Ilman yksityisiä yrityksiä ei ole hyvinvointijärjestelmää. - Kannustetaan innovointiin, joka johtaa työpaikkojen kysynnän vähenemiseen: esimerkiksi robotisaatiota kaikilla aloilla, jotka eivät ole työntekijöiden kannalta yhtä houkuttelevia. - Lapsiperheet ja työssäkäyvät vanhemmat maksavat järjestelmään kaksinkertaisesti: ne maksavat veroja ja sosiaaliturvamaksuja ja tarjoavat työtä seuraavalle sukupolvelle. Meidän olisi näin ollen suunniteltava uudelleen kaikki sosiaalipolitiikat sen takaamiseksi, että työssäkäyvät lapsiperheet ovat aina (ceteris paribus) paremmassa asemassa kuin työntekijät, joilla ei ole lapsia tai perheitä, jotka eivät ole vanhempien töitä.